Oppilaiden kokemuksia

Kokemuksia opiskelusta Hierojaopistolla

Aikaisempien vuosien oppilaiden kokemuksia

Sport Massage Institute of Finland

Riina

2022

"Olin jo pari vuotta selaillut eri koulutusvaihtoehtoja hierojan ammattiin Suomessa ja Spoman osuessa kohdalle tuntui oikealta tarttua tilaisuuteen. En osannut edes kuvitella miten laajat eväät koulusta lopulta sai ammattiin! Opetus oli mielenkiintoista ja innostavaa, uskomattoman monipuolista, kannustavaa ja rohkaisevaa. Opettajana Kari rohkaisi meitä alusta saakka löytämään oman tyylin tehdä sekä yksilöimään hoidon aina erilaisten asiakkaiden mukaan. Tietoa ja taitoa kertyi vuoden aikana hurja määrä ja sitä olisi halunnut jäädä kerryttämään vielä enemmänkin kun aiheet olivat niin mielenkiintoisia! Mutta nyt on varma fiilis jatkaa eteenpäin kohti uusia haasteita. Kiitos Karin, Sailan ja joko Spoman tiimin ✨🙏"

Elli

2023

"Lukuvuosi oli ikimuistoinen, Espanjaan lähteminen oli paras päätös pitkään aikaan. Hyppy tuntemattomaan, tietämättä ketään entuudestaan jännitti mutta toden totta kannatti. Opetus oli erittäin laadukasta ja Kari sai opetustyylillään sekä omalla intohimollaan myös meidät opiskelijat innostumaan entistä enemmän anatomiasta ja hieronnasta ihan erityisellä tavalla mitä ei olisi voinut kuvitellakaan. Suosittelisin koulutusta ehdottomasti jokaiselle joka harkitsee hierojan ammattitutkintoa, haluaa syventää anatomian tuntemustaan tai ihan vaan kokea seikkailun ulkomailla. Käytännön asiat tuntuivat alkuun vaikeilta, varsinkin Suomesta käsin mutta kaikki helpottivat heti maahan päästyä. Kommunikointi onnistuu useimmiten jopa suomeksi, englanniksi tai kääntäjää käyttämällä. Eläminen ehdottomasti halvempaa kuin Suomessa, mutta ulkona syöminen on vähän liiankin helppoa ja saattaa aiheuttaa yllättäviä lisäkuluja.🤭 Vapaa-aikaa on aika paljon, ja koska tutut arkijutut puuttuu saattaa se tuntua haastavalta alkuun mutta lupaan että vapaa-ajan saa kulumaan myös kavereiden kanssa, rannalla, ulkoillen (esim vaellusreitit), kuntosalilla jne. Espanjassa parasta oli ehdottomasti yhteishenki mikä kaikilla luokkalaisten ja koulun kesken oli, super hyvä opetus sekä avoimuus ja halu tehdä yhdessä asioita. Mikäli kaipaa arkeensa seikkailua, muutosta tai kokemuksia niin ehdottomasti kannattaa lähteä!!"

Teemu

2023

"Hierojaksi opiskelun kipinän sain noin vuosi ennen kuin aloitin itse opiskelut Espanjassa. Kävin asiakkaana opistolla ja sain todella ammattitaitoista ja erilaista kehonhuoltoa mihin olin aikaisemmissa hieronnoissa tottunut juuri valmistuneelta proteam hierojalta. Koin aluksi Espanjaan muuttamisen opiskeluja varten lähes mahdottomaksi yhtälöksi, sillä vaimoni kanssa työskentelemme suomessa ja perheeseen kuuluu 6, 4 ja 2vuotiaat lapset. Päätimme kuitenkin lopettaa haaveilemisen ja selvittää miten asiat saisi järjestymään ja asiat järjestyivätkin yllättävän helposti. Hierontaopiston läheisyydestä löytyy suomalainen koulu ja useita päivähoitopaikkoja. Sailalta ja Karilta sai paljon tietoa ja apua käytännön järjestelyissä. Hierontaopistolla opiskelu ylitti kaikki odotukseni, vauhdilla mentiin eteenpäin, mutta ei koskaan hampaat irvessä. Jamin ja Karin tapa opettaa sopi minulle todella hyvin, sillä tunneilla käydään paljon asioita läpi tekemisen kautta, anatomian opiskeluun saimme hyvin selkeät materiaalit, jotka helpottivat opiskelua huomattavasti. Opiskelun vastapainoksi Fuengirolassa pääsi nauttimaan upeista golfkentistä, padelista ja ulkoilusta ylipäätänsä.."

Katriina
2023

"Lukuvuosi Spomalla oli upea ja hieno kokemus, en vaihtaisi pois mistään hinnasta. Oon onnellinen, että valitsin just tän koulun, sillä puitteet ja opetus on ollut liki täydellistä! Samalla saa hyvän kokemuksennasua ulkomailla, mikäli sellanen on haaveissa.

Karista näkee sen intohimon tähän juttuun, joka innosti itteäni myös enemmän. Kiinnostus tietää lisää, on tullut tästä kokemuksesta ja hyvästä opetuksesta. Koulun yhteisö on myös mahtava, kun on saman henkisiä ihmisiä ympärillä.

Suosittelen ehdottomasti kaikille tätä koulua, joita ala kiinnostaa. Käytännön asiat oli yllättävän helppo hoitaa, joten niistä ei kannata ottaa stressiä. Harrastusmahdollisuudet Espanjassa on huikeet, paljon erilaisia vaihtoehtoja ja täällä sitä energiaa on enemmän!

Parasta tässä on ollut koko kokemus, ulkomailla asuminen, opiskeluympäristö ja opiskelukaverit, spoman yhteisö ja tietysti lämpö. Kannatti siis lähteä! Ei mitään pahaa sanottavaa <3 Kiitos Spoma13! "

Tia

2023

"Olin haaveillut takaisin Espanjaan muutosta jo vuosia, mutten ollut keksinyt miten sen käytännössä saisin mahdolliseksi. Hyvinvointi alasta kiinnostuneena aloin etsiä koulutuksia Espanjassa ja löysin tämän, heitin hakemuksen ja sitä oltiinkin sitten jo aika nopeesti paikan päällä. Aivan älyttömän ihana kokemus ollut! Ylitti kyllä kaikki odotukset. Opetus oli todella laadukasta, inspiroivaa, käytännönläheistä ja ammattitaitoista. Mitä vaan mitä Karilta kysyi niin vastaus tuli kuin suoraan tietosanakirjasta :D Ryhmähenki oli ihanan tiivis, rento ja ylipäätään koko Spoman porukka täynnä upeita ihmisiä <3 Koulutus oli järjestetty aikataulullisesti hyvin, aikaa jäi siis rakkaalle paini harrastukselle samalla eikä tarvinnut karsia sieltä päästä. Voin todella lämpimästi suositella, enkä vaihtais tätä kokemusta sitten millään. Nyt voi hyvillä eväillä jatkaa eteenpäin, iso kiitos!!"

Ville-Markus
2023

"Loistava koulutus, paras työyhteisö missä olen työskennellyt. Opin paljon ja olen tämän koulutuksen myötä parempi hieroja/fysioterapeutti"

Markus

2022

"Opiskelu hierojaopistolla oli käänteen tekevä kokemus omassa elämässä. Lähdin aivan nollista liikkeelle, eikä hierojan ammatti ollut ikinä käynyt edes omassa mielessä. Lähinnä ajattelin lähteä seikkailulle Espanjaan ja oppimaan vaan jotain uutta. Opetuksen laatu hierojaopistolla sai kuitenkin minut todella innostumaan tästä uudesta ammatista. Karin ja Jamin opetustyyli, jossa keskityttiin oppimiseen käytännön kautta sopi minulle täydellisesti. Käsittämätöntä on myös kuinka paljon ihmisen anatomiasta kerkesi oppimaan lukuvuoden aikana. Tämä oli minulle ensimmäinen koulu, jossa oikeasti nautin opiskelusta. Suosittelen lämpimästi opiskeluita hierojaopistolla.🙏🌴 Vapaa-ajalla kerkesi hyvin käydä reissuilla mm. Marokossa ja ympäsi Andalusiaa."

Samuel  

2022

"Lähdin opiskelemaan espanjaan koska olin haaveillut ulkomailla asumisesta ja halusin opiskella hierojaksi. Joten molemmat hoituivat samalla reissulla. Koululta saatu tuki ja helposti lähestyttävät ihmiset tekivät tästä vieraaseen maahan muuttamisesta helppoa ja mukavaa. Opettajan ammatti taito ja tiedon jakaminen oppilaille oli aivan SUPER mahtavaa! Hauska ja rento ilmapiiri koululla tekivät opiskelusta erittäin viihtyisää. Tämä kokemus ja ihmiset joihin pääsin tutustumaan eivät koskaan unohdu! Kiitos teille <3"

Anton

2022

"Mahtava opetus ja mahtavat opettajat olen saanut aina apua kun olen tarvinnut sitä. Olen tosi huono muistamaan ulkoo latinaksi lihakset ja luut mutta sain opiskella kotona rauhassa ja sain kiini mitä muut opiskele luokassa"

Anniina
2022

"Valitsin Espanjan hierojakoulun, sillä halusin vaihtaa maisemaa ja päästä harjoittelamaan hyvissä olosuhteissa ympäri vuoden. Vuosi hierojaopistolla oli upea kokemus. Kilpaurheilun yhdistäminen opiskeluun onnistui hyvin ja koululta sai hyvin tukea ja ymmärrystä siihen. Lisäksi opetus oli laadukasta ja eri aihealueita käytiin monipuolisesti läpi. Hierojaopistolta saa loistavat eväät alan huippuammattilaiseksi."

Laura
2022

"Tosi kiva koulu, missä oli rentoa ja hauskaa olla. Saa erinomaiset eväät hierojan ammattiin ja anatomian opiskeluun. Mitä itse tavoitteleekin, niin paljon on mahdollista saada opetuksesta irti. Eikä ihan helpolla pääse, mikä on hyvä. Koulun jälkeen on kyllä huomattavasti fiksumpi :D Kiitos! Oli loistava kurssi ja kannatti käydä!"

Ira
2019

"En edes tiedä mistä aloittaa, mutta oma kokemukseni hierojaopistolla oli ikimuistoinen. Puoli vuotta ennen koulun alkua päätin hakea opiskelemaan hierojaksi ja en ole katunut päätöstä yhtään. Meidän luokka oli ihan paras, ikähaarukka oli suuri, mutta meistä tuli todella tiivis porukka ja jäljelle jäi loppu elämän ystäviä. Karin opetus koululla on todella ammattimaista, rentoa ja inspiroivaa. Mikä olisikaan parempi paikka opiskella kuin hyvän luokan kanssa, auringon alla lämpimässä. Suosittelen kovasti opiskelemaan hierojaksi Espanjassa."

Tiia 

2022

"Espanjaan lähtö oli itselle hyvin nopea ja spontaani valinta. Toisaalta toinen vaihtoehto olisi ollut viettää talvi Suomessa opiskellen oman kaupungin hierontakoulussa. Valitsin Espanjan lämmön, enkä ole katunut! Sanoisin, että jos on motivaatiota opiskeluun ja taskurahaa kertynyt, Sport massage Institutessa opiskelu ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Fuengirola on helppo kohde laskeutua asumaan jos muuten matkustaminen ja ulkomailla asuminen on vierasta. Koulun tietotaso ja opiskelijoiden yksilöllinen huomiominen oli positiivista. Suosittelen kiinostuneita kysymään lisää! ."

Anu

2021

"Koitti hetki ja tilaisuus ottaa uusi suunta elämään, joten ajattelin toteuttaa vuosien takaisen ajatuksen hierojaksi kouluttautumisesta. Opetuksen taso on jopa ylittänyt odotukset ja opistolla hyvä henki. Kannatti tulla!"

Lucas

2021

"Hierontaopistoon liittyminen oli minulle helppo valinta, aina ollut kiinnostunut ihmisen lihaksistosta, anantomiasta ja sen hoitamisesta. Opiskelu koululla on ollut loistavaa, suurin positiivinen asia mikä on tullut esille on luokan yhteishenki sekä rentous, aina aamulla haluaa nousta ja lähteä oppimaan! Voin sanoa että oli tähän mennessä yksi paras valinnoista lähteä opiskelemaan kouluun!"

Julia

2021

"Olin pitkään miettinyt hierojan ammattia ja pohtinut Hierojaopistolle lähtöä. Päätöstä ei ole kyllä tarvinut katua, on ollut ihan mahtava vuosi!"

Roosa

2021

"Päätin lähteä opiskelemaan hierojaksi Espanjaan, koska hierojaopistolla on paljon kehuja ja vaikutti täydelliseltä yhdistelmältä asua ulkomailla ja saada haluamani koulutus samalla. Koululla on rento ilmapiiri ja ammattitaitoinen opetus. Apua sai aina Karilta tai keneltä vain, kun sitä kysyi. Opiskelu oli ripeätahtista, mutta perässä pysyi, kun oli paikalla ja jaksoi kerrata asiat kotona. Opiskeluympäristö on myös mitä mahtavin. Aurinko paistoi ja opiskeltiin rannalla ja altailla. Lähtöä Espanjaan en kadu hetkeäkään. Muutto hoitui helposti. Espanjassa pääsi näkemään ja kokeilemaan/kokemaan paljon uusia asioita vuoden aikana."

Monica
2020


"Aivan mahtava paikka opiskella ja harrastaa. Opetus loistavaa ja ilmapiiri rento, kannustava ja mukaansatempaava. Sopii mainiosti myös hieman varttuneemmalle opiskelijalle esim. alanvaihtoon tai välivuoden viettoon. Suosittelen!!"

Annika 

2020


"Olen todella tyytyväinen valintaani, että lopulta päätin lähteä syventämään oppejani ja opiskella urheiluhierojaksi. Olen oppinut paljon myös niin uutta ja hyödyllistä kuin palauttanut mieleen jo oppimiani asioita. Ei voisi olla parempaa paikkaa opiskella kuin Espanjan Aurinkorannikko! Auringon valo tuo energiaa opiskeluun ja muuhun arkeen. Koulutus on pääosin suomeksi ja opetus on tasokasta. Voin suositella koulua lämpimästi ihan jokaiselle - olit sitten aiheesta kiinnostunut tai et, opettaja Kari saa kaikki innostumaan ja oppimaan : ) "

Meri 

2020

"Lukuvuosi Espanjan auringon alla oli aivan mieletön! Sen lisäksi, että saimme ilmaista aurinkoenergiaa, me saimme uskomattoman mielekkään ja innostavan opiskeluilmapiirin. Tätä ilmapiiriä loi ehdottomasti eniten Kari, joka omalla kiinnostuksellaan ihmisen kehon toimintaan osaa inspiroida ja tempaista kaikki mukaansa oppimaan uutta! Kivana plussana opistolla olivat ammatinharjoittajat, joilta sai myös aina apua tarvittaessa. Ei ole kertaakaan tarvinnut harmitella sitä minne laitoin muutaman tonnin tililtäni. Sijoitin ne vain itseeni, enkä voisi olla tyytyväisempi tästä päätöksestä. Tämä vuosi opetti niin paljon muutakin kuin pelkkää ihmisen anatomiaa. Erityiskiitokset Karille! Löysin koulun myötä paljon uutta itsestäni ja sait myös uskomaan, että minusta/ meistä on vaikka mihin. Opiskelu tuntuu todella helpolta ja mukavalta, kun siihen saa oikeasti tukea ja kannustusta. Aion varmasti jatkaa opintojani eteenpäin terveyden ja hyvinvoinnin parissa. Se on Karin ansiota! Kiitos myös Saila ja koko Spoma 8:n porukka. Teitte tästä vuodesta ikimuistoisen."

Satu

2016

"Opiskeluaika Espanjassa oli antoisa ja positiivinen kokemus. Koululla ilmapiiri oli alusta asti rento ja mukava. Opetus oli melko intensiivistä ja ajoittain uuvuttavaa, sillä uusia asioita tuli niin nopealla tahdilla. Oma motivaatio ja sitoutuminen kuitenkin auttoivat suoritumaan tehtävistä ja uuden oppiminen tuntui palkitsevalta käytännönläheisessä oppimisympäristössä. Parasta opetuksessa oli päästä työskentelemään oikeiden asiakkaiden kanssa työharjoittelujaksolla sekä erilaisten leirien, seurojen yms. urheiluhieronta puolen yhteistyökumppaneina. Opetuksen taso oli pätevää ja osaavaa. 
Valmistumisen jälkeen työllistyin heti urheiluhierojana liikuntakeskuksen palveluksessa. Sain hyvää työkokemusta ja käytännön oppeja. Pian sen jälkeen päätin kuitenkin perustaa oman toiminimen ja siirryin työskentelemään Suomen urheiluhierontakeskukselle. Siellä työskennellessäni pääsin kehittämään taitojani ja osaamistani ammattitaitoisessa työyhteisössä. Työpaikka tarjosi myös mielekkäitä etenemismahdollisuuksia.
Tällähetkellä opiskelen ammattikorkeakoulussa toimintaterapeutiksi. Urheiluhierojan tutkinto on auttanut minua paljon opinnoissani ja olen saanut sen myötä hyvän pohjan jatkokoulutus suunnitelmilleni. Urheiluhierojan koulutus tukee monia terveyden ja hyvinvoinnin alan tutkintoja ja itse koen, että se rikastuttaa omaa ammatillista ajatteluani ja suhtautumistapaani kokonaisvaltaisen terveyden- ja hyvinvoinnin edistäjänä."

Ville

2015

"Opiskelin hierojaksi Espanjan Fuengirolassa 2014-2015. Koulussa opetus oli erittäin ammattitaitoista, mutta samalla sopivan rentoa. Asioissa edettiin sopivalla tempolla ja jos kotona jaksoi kirjoja vielä avata niin varmasti pysyi mukana. Työharjoittelua tehtiin sopivassa määrin. Saatiin sopivasti tuntumaa miltä hierojan työ voisi tuntua ja samalla tietysti harjoitella uusia opittuja tekniikoita yms. Luokkahenki meidän porukassa oli myös loistava ja varmasti sai apua koulu- tai muissakin haasteissa jos sitä kaipasi.

Ulkomaille lähtemistä ei tarvitse pelätä sillä Fuengirolassa melkein kaikki palvelut asunnon välityksestä lääkäripalveluihin saat halutessasi suomeksi. Koti-ikävää ei tarvinnut potea, koska luokkakavereista tuli läheisiä ystäviä ja melkein kuin uusi perhe, jonka kanssa oli mukava viettää aikaa myös koulun ulkopuolella. Fuengirolan ympäristösta löytyy myös paljon harrastusmahdollisuuksia, jos esim. kamppailulajit kiinnostavat niin tarjolla on euroopan parhaita puitteita niiden harjoittelemiseen.
Opiskeluajan jälkeen jäin Espanjaan vielä vuodeksi asumaan ja sain tehdä hierontaa ja valmentaa Brasilian ju-jutsua paikallisella Cross fit-salilla. Ulkomaille lähteminen oli opettavainen ja avartava kokemus, jota ei jälkeenpäin kyllä varmasti tarvitse katua. Tällä hetkellä asun Australiassa ja lypsän lehmiä työkseni :) Espanjassa ymmärsin myös, että Suomi ei ole ainut paikka elää elämää.
Fuengirolaan lähtö oli elämäni tähän asti paras päätös ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille muillekkin."

Henri

2015

"Olin vuosina 2014-2015 Fuengirolassa Karin vetämällä kurssilla. Alkuun muutto Espanjaan yksin tuntui jännän pelottavalta, mutta jo ekojen päivien ja asioiden helppouden takia turhat jännitykset poistui saman tien. Fuengirola ja koulun alue Los Pacos on hyvien kulkuyhteyksien päässä ja koulun alue on mitä mieluisin opiskeluympäristö - jokainen varmaan voi kuvitella kumpi motivoi enemmän - lämmin kuuma takapiha jossa uima-allas ja terassi alue taukojen ajaksi, vai sporan venailu räntäsateessa jalat märkinä... Tämä oli ehkä se motivoivin mielikuva mikä sai minut lähtemään Espanjaan. Itse opetus tuntui alkavan vauhdilla ja välillä tuntui että ei meinaa perässä pysyä, mutta kaikki vinkit kun otti talteen niin "loppua kohden ja kokoajan helpottaa", ja niinhän se oli. Vaikka latinan kieli tulee monille (varmaan kaikille) uutena, sieltä löytyy aika helppoja tiettyjä kaavoja mistä saa muistivihiä sitten myöhempiä uusia asioita varten! Karin opetuksessa tuntui välillä olevansa leikkaussalissa jossa kirurgi kertoo kaiken mitä edessämme nähdään, kun lihaksia, luustoa, hermostoa ym käytiin tutkien läpi. Lukuisat tekniikat sekä tutkimus/hoitomenetelmät on auttanut minua etenemään tekemään tätä työtä mistä edelleenkin todella tykkään. Olen kehittynyt hieronnassa sekä fysioterapeuttisissa valmennuksissa paljon itseäni jatkokouluttamalla sekä päivittämällä tietojani kokoajan "muuttuvalla" alalla. Olen käynyt jokaisella Karin järjestämällä jatkokurssilla Espanjassa pitämässä tietojani yllä sekä muistuttelemassa sekä vahvistamassa käsityksiäni, ja näin aion jatkossakin tehdä. Työskentelen toiminimellä Kehostaja ( - koulutettu hieroja Henri Saarenpää) pääsääntöisesti omalla pisteelläni Keravalla Ahjo Training Centerillä, sekä teen yrityshierontoja kuudessa eri yrityksessä, sekä kotikäyntejä mahdollisuuksien mukaan. Hetkikään ei ole tämän miehen kanssa mennyt hukkaan, opetuksen taso on älyttömän korkea ja en edelleenkään vaihtaisi opetustani mihinkään muuhun. Rehellisesti sanottuna SUHOssa sekä Karin opissa oppimiani tekniikoita ei ole tullut kenelläkään vastaan, ja tämä jos joku on hyvä valttikortti tällä alalla. Iso suositus siis Karin vetämille kursseille"

Roope
2014

"Fuengirolan Los Pacosissa lojuva Hieronta-Instituutti on hyvä syy asustella vajaan vuoden ulkomailla, suomalaiselle äärinmäisen helpossa sekä tietysti miellyttävässä ilmastossa. Koululta saat enemmänkin kuin valmiudet urheiluhierontaan (joka on jo itsessään mainio uravalinta). Pääset näkemään ja kokemaan eri lajien urheiluseurojen tekemistä läheltä, verkostoidut muiden oppilaiden kanssa sekä mahdollisesti löydät unelmien toverin samalla puhalluksella! Mainio tutkinto, koska uravalintana ala on laaja sekä saat kyvyn pitää itsestäsi ja lähipiiristäsi huolen. Eikä hierojan tiukka, mutta pehmeä kosketus ole ainakaan negatiivinen asia parisuhteen sähköisyyden ylläpidossa 

Itse jatkoin Osteopaattikouluun syventämään kehon tuntemusta ja saamaan työkaluja sekä perspektiiviä ihmisen ongelmien ratkaisemiseen. Loppukaneetiksi Karin puhutteleva ja osaava tapa opettaa, aurinkorannan annit sekä rutkasti vapaa-aikaa on melko loistava kombo. Tervemenoa Karin opastamaan seikkailuun, suosittelen!"

Jussi
2015

"Kurssi Espanjassa oli ikimuistoinen ja sieltä jäi paljon hyviä ystäviä joiden kanssa vieläkin ollaan aktiivisesti yhteydessä vaikka asutaan eri puolilla suomea. Kurssin jälkeen olen toiminut kolme vuotta yrittäjänä ja käynyt manuaalisen selkäterapian koulutuksen sekä jäsenkorjauskoulutuksen. Asun pienellä paikkakunnalla jossa kilpailu on kovaa kun saman alan yrittäjiä on paljon. Koulussa panostettiin paljon asiakkaan tutkimiseen sekä eri hoitomenetelmiin. Näen sen valttinani sillä saan asiakkailta usein hyvää palautetta perusteellisesta tutkimisesta ja että käytän hoitomenetelmiä mitä heihin ei ole aiemmin käytetty. Suosittelen ehdottomasti kurssia Espanjassa Karin opeissa!"

Joni
2016

"Opetus Suhon kurssilla on todella laadukasta ja osaavaa. Espanjan koulun kurssin rakenne mahdollistaa todella hyvin muun toiminnan opiskelun ohella. Esimerkiksi urheilijoille lähelle täysipainoittaista harjoittelua. Opetus tunneilla takasi,että ongelmia tule tenteissä,toki itsekin pitää päntätä ja kertaa asioita eikä varmasti kelleen tule ongelmia lopun näytön kanssa. Itse kilpaurheilijana suosittelen lämpimästi kurssia kaikille ihmisestä ja sen toiminnasta sekä yleensäkin hyvinvoinnista kiinnostuneille.Kurssin luokka tulee olemaan hyvin samanhenkistä ja läheistä kun ollaan kaikki kuitenkin kaukana kotoa. Kurssi antaa myös hyvät edellytykset esim.korkeakouluopintoihin jos ei täysipainoinen yrittäjyys kiinnosta urheiluhierojana. Itse harjoitan hierojan ammattiani harjoittelun ja kilpailun ohella. Alaan liittyvä korkeakoulutus on haussa. Varsinkin osteopatia,naprapatia sekä fysioterapia."

Henriikka
2017

"Opiskeluaika Espanjassa oli parasta ja lähtisin takaisin vaikka heti.
Kari on huippuopettaja, joka tietää kaiken. Teoriaa on sopivasti ja sitä pääsee soveltamaan käytännössä heti alusta asti paljon. Asiakashieronnat koulupäivien jälkeen varmistaa, että hierojaksi valmistuessa on heti valmis "oikeisiin asiakkaisiin". Ja parasta on tietenkin tauot terassilla nauttien auringosta ja koulun jälkeen pääsee suoraan rannalle! Sain myös todella hyviä kavereita, joiden kanssa olen edelleen yhteydessä Suomessa.
Hierojaksi valmistumisen jälkeen jatkoin opiskelua OOKK:lle ja teen hierontoja Helsingin keskustassa. Asiakkaita ollut alusta asti aina yli tavotteiden!
"

Reena
2015

"Opiskelu Espanjassa oli todellakin antoisaa ja hauskaa. Ryhmähenki koulussa on uskomattoman hyvä ja itselle jäi monta hyvää ystävää sieltä. Opiskelu on tarpeeksi vaativaa ja Karin vetämällä kurssilla opetus on ammattitaitoista. Kurssilla oppii paljon muutakin kuin perus anatomiaa ja hierontaa. Karin osaamisen ja kokemusten kautta oppiminen on laajaa ja opittua tietoa on jatkossa oikeasti helppo soveltaa omien asiakkaiden kanssa. Itse opiskelen tällä hetkellä osteopaatiksi ja teen hierojan töitä satunnaisesti. Suosittelen kaikille enemmän kuin lämpimästi Espanjassa ja Karin opeissa opiskelua, teille tulee kivaa siellä!!."

Maija
2014

"Opetus oli laadukasta ja sen pohjalta oli hyvä lähteä vielä jatkamaan opintoja. Kurssilla tutustui ihaniin ihmisiin, joiden kanssa on tullut vietettyä aikaa vielä koulun päättymisen jälkeenkin. Tällä hetkellä työskentelen helsingin keskustassa yrittäjänä ja opiskelen ortopedista osteopatiaa."

Vilma
2017

"Hierojaksi opiskelu Espanjassa oli kokemus, jota en vaihtaisi. Opetuksen taso on loistava ja asiakashieronnat antoivat hyvät valmiudet aloittaa hierojan työt heti valmistumisen jälkeen. Tällä hetkellä opiskelen fysioterapeutiksi, ja olen todella tyytyväinen että olen käynyt hierojakoulun. Siellä anatomian opetus oli paljon käytännönläheisempää, joten siitä sai hyvän pohjan jatko-opinnoille. Parasta Espanjassa asumisessa oli aurinko, rento elämäntyyli ja hyvät urheilumahdollisuudet!"

Erik
2014

"Tiivis opiskeluympäristö sekä käytännönläheinen opiskelutapa toimi ainakin minun kohdalla erittäin hyvin.. Mielestäni Karin tietotaito taso on erittäin kattava ja siksi myös koin opetuksen olevan hyvinkin laadukasta. Parasta opiskelussa oli ehdottomasti suoraviivaisuus ja se että panostettiin käytännön työhön. Valmistun lähiaikoina fysioterapeutiksi ja koen että Karin vetämä urheiluhierojakoulutus oli paljon laadukkaampaa sekä antoisampaa kuin 3,5 vuoden AMK-fysioterapeutti koulutus.
Espanjassa asumisen koin yllätävänkin helpoksi ja arkielämää piristi lämmin ja aurinkoinen ilmasto. Täydellinen kokonaisuus 5/5
"

Tatu
2016

"Opiskelin 2015 syksystä alkaen Fuengirolassa Suomen Urheiluhierojaopiston kurssilla. Kurssi oli hyvin organisoitu ja alusta lähtien ohjeistukset pelasivat hyvin. Koululle ensimmäistä kertaa saapuessa tuli heti tervetullut olo opiskelemaan ja suorittamaa kurssia. Meidän kurssille ei opiskelijaetuuksia saatu, mutta koulu tuli hienosti vastaan ja alensi kurssin hintaa. Kari opettajana hoiti koulutuksen todella hyvin ja mielenkiintoa herättävästi. Opiskeluaiheet olivat järkevästi suunniteltu, kuten myös peruspohja päiville. Kurssi antoi todella hyvät puitteet harjoittamaan hierojan ammattia ja minun tapauksessani perustamaan oman toiminimen. Monilta asiakkailta tuli kehuja esimerkiksi monipuolisista hierontatekniikoista. Hankin toisen ammatin itselleni, mutta hierojan töitä aion tehdä jatkossakin aktiivisesti."

Jukka-Pekka

2014

"Hierojaksi opiskeleminen antoi minulle erinomaiset eväät lähteä jatko-opiskelemaan fysioterapeutiksi. Karin vetämällä kokonaisuudella pureuduttiin kattavasti mm. ihmiskehon anatomiaan, tutkimiseen ja tottakai opeteltiin hieromaan. Lisäksi sain arvokasta kokemusta asiakastyöstä. Karista huokuu kiinnostus alaa kohtaan ja hän yhdistää taitavasti teorian käytännön opintoihin. Luokassa oli mielestäni leppoinen ilmapiiri ja vietimme usein aikaa myös koulun ulkopuolella eri aktiviteettien merkeissä. (Fysioterapeutti, OAMK)"

Mikko
2016

"Kurssi Espanjassa oli erittäin onnistunut. Opettajana toiminut Kari on pätevä sekä asiantunteva, ammattitaito 6/5. Opiskelu sisälsi teoriaa, teorian toteutusta sekä käytännön harjoittelua. Harjoittelun aikana asiakkaina oli mm SM-tason urheilijoita. Opiskelijaelämää vietettiin tiivisti kurssikavereiden kesken opiskellen, reissaten, urheillen ja silloin tällöin juhlien. Koskaan ei ollut tylsää ja iso kiitos kuuluu mahtavalle kurssikaveri/kämppikselle Krisulle!"

Saila
2014

"Suosittelen lämpimästi!
Kävin kurssin vuonna 2013- 2014. Ympäristönä Fuengirola on ihanteellinen; kelit suosivat ympäri vuoden ja vapaa- ajalle löytyy paljon harrastemahdollisuuksia. Myös asunto löytyi helposti suomalaisen firman kautta. Kurssilla ryhmähenki oli hyvä ja uusia ystävyyssuhteitakin muodostui, jotka ovat säilyneet tähän päivään asti.
Kari Kinnunen on pätevä ja vannoutunut manuaalisen terapian osaaja. Opettajana hän on joustava mutta tarpeeksi vaativa. Opetusmenetelmissään hän haastaa oppilaan mukaan ja luo opetukseen mielenkiintoa omakohtaisten kokemusten kautta. Kurssilta saa loistavat lähtökohdat ihmisen anatomian tuntemukseen hierontataitojen lisäksi. Olen työskennellyt omassa yrityksessä urheiluhierojana vuodesta 2014 ja valmistun Fysioterapeutiksi tänä vuonna. Opiskeluni on ollut helppoa, koska pohjatiedot ihmisen anatomiasta ja TULE- ongelmista ovat kattavat. Kiitos siitä kuuluu Karille!
"

Hessu

2018

"Hieno kokemus elämään , ei unohdu koskaan voin kyllä suositella ja olenkin suositellut , minä joka ei todellakaan opi kuin kantapään kautta niin voin sanoa opettaja Kari Kinnunen on kyllä mies paikallaan opettaa hieromista ja ihmisen anatomiaa ,, kiitos. Puitteet on kyllä hyvät ja opetus erinomaista."

Piia
2016

"Olin hierojaopiskelijana Espanjassa 2014-2015. Arvostin Karin intohimoa alaa kohtaan ja mieletöntä tietoa niin anatomiasta kuin muustakin alaan liittyvästä. Muistan ajatelleeni koulussa että "määkin haluun olla tollanen". Hierojan työtä olen tehnyt omalla toiminimellä valmistumisesta lähtien, tällä hetkellä vähemmässä määrin fysioterapia- opintojen ohessa. Karin opeista on ollut paljon hyötyä opiskeluissani ja suosittelenki koulua kaikille siitä kiinnostuneille!"

Ilmari

2018

Olin jo jonkin aikaa suunnitellut lähteväni opiskelemaan hierojaksi. Vaan että Espanjassa, sitä en ollut suunnitellut. Kun tuli mahdollisuus aloittaa uuden alan opinnot ja hakea kouluun, selailin netistä eri vaihtoehtoja. Sitten löytyi mahdollisuus hakea opiskelemaan Fuengirolaan, sinne siis!

Kun olin saanut opiskelupaikan sekä asunnon ja olin valmiina lähtöön kuulin vielä ulkopuolisiltahuhuja, että kyseinen opisto Fuengirolassa on koulutuksen suhteen hyvässä maineessa ja sitähän

se toden totta olikin!

Saavuin Malagan aeropuertolle, päättäväisesti valmiina opiskelemaan 110% alaa, josta olin jo pitkään haaveillut. Seuraavat n.8kk tykitetään täysillä. Valmistautuminen oli siis hyvä. Onneksi niin sillä ensimmäisellä viikolla täytyi oikein kunnolla pohtia miten erittäin huonosti lukemalla ja pänttäämällä oppiva saisi nämä latinat päähän..

Ratkaisuun kuitenkin löytyi nopeasti avaimet: Mahtavat uudet opiskelukaverit, motivoiva opettaja ja opiskeluympäristö.

Sain koulun aikana niin paljon tietoa, kuin vain jaksoin opiskella ja sitähän sitten opiskeltiinkin viikonloppuja myöten.

Tärkeintä jaksamisessa oli opiskelun mukavuus. Oli aivan mahtavia kavereita joiden kanssa opiskeltiin rannalla, punttisalilla, kävelylenkin aikana ja sitten tietysti ruoan laittoa ja syömistä opiskelujen lomassa oli aina varma ratkaisu!

Tenttien jälkeen reissua johonkin lähiseudulle ja sitten taas uuden asian kimppuun.

Erinomainen juttu koulupäivinä oli se, että asiat vietiin heti käytäntöön. Saattoi tuntua ettei tästä asiasta jäänyt mitään päähän, mutta sitten jossain vaiheessa alkoi palaset loksahtelemaan kohdilleen.

Kaiken kaikkiaan opiskeluaikaani Espanjassa sisältyi paljon naurua, työtä, yhdessä onnistumisen tunnetta sekä haasteita.

Mukaan tarttui todella kattavat valmiudet tuki- ja liikuntaelinsairauksien tutkimiseen ja hoitoon käytännön työssä, josta on hyvä lähteä kehittämään itseään hierojana tai vaikkapa jatko-opiskeluja ajatellen. Ja tietenkin mahtavia muistoja ja hyviä ystäviä.

Krisu

2016

Opiskelin Urheiluhierojaksi Espanjassa, Suomen Urheiluhieroja Opistossa. Aloitin opiskelut joulukuussa 2014, SUHO ryhmässä 3. Ryhmämme 3 opiskeli samanaikaisesti ryhmä 2:den kanssa joka oli aloittanut omat opiskelunsa alkusyksyllä 2014.

Opiskeluryhmämme joukkuehenki oli alusta lähtien erittäin hyvä, "joukkueessamme" oli eri lajien edustajia aina maratoonarista Brasilian Jujitsuun ja jääkiekosta futsaliin. Toisesta ryhmästä saimme lisää hyviä ystäviä, ja vapaa-ajalla kokoonnuimme usein pelaamaan Beachvolleyta. Koulun urheiluhenkisyyttä korostettiin pitämällä perjantaisin liikuntapäivää. Pelattiin, Espanjassa hyvin suosittua padelia, kaukalo futista ja muita hauskoja pelejä.

Itse opiskelu vaati paljon pänttäämistä, kaikki luuston kohdat ja lihakset, piti opetella ulkoa latinaksi. Tästä selvisin, pitkälti sen ansiosta että olin ulkomailla, poissa kotoa, missä olisi kaikki opiskelua haittaavat häiriötekijät. Olin lähtenyt oppimaan ja tekemään parhaani, kuten suurin osa muista kurssilaisista. Yhdessä sparrattiin toisiamme mahdollisimman hyviin tenttituloksiin. Kuten urheilussa, oli pieni kilpailu henki päällä opiskelussa. Parhaiten tenteissä pärjänneet opiskelijat palkittiin pääsyllä työharjoitteluun urheiluleireille. Alueella leireilee säännöllisesti HJK, SJK, Suomen uintimaajoukkue ja yleisurheilijoita. Itse pääsin mukaan HJK:n miesten edustusjoukkueen leirille hieromaan ja oppimaan alaa heidän ammatti- huoltojoukoilta.

Olen erittäin tyytyväinen saamaani koulutukseen. Motivoituneesta ryhmästä ja joukkue urheilusta paljon kokemusta omaavalta opettajalta sain ammennettua valtavan määrän oppia. Opettajamme, Kari Kinnunen, toimi kuin hyvä valmentaja, haastetta annettiin lisää niitä kaipaaville ja samalla pidettiin huolta koko ryhmästä. Urheiluhuoltajalle tärkeä, teippaus taito, tarttui työkalupakkiin Karin filosofian mukaan. Kokonaisuudessaan Espanja -vuosi jää mieleen yhtenä elämäni parhaista. Suosittelen lämpimästi tätä opiskeluvaihtoehtoa alalle haluaville.

Syksyllä 2015, miesten käsipallomaajoukkueelle valittiin uusi valmentajaryhmä ja yleisellä haulla sain hieroja/ huoltaja pestin. Vastavalmistuneelle tämä oli uskomattoman hieno mahdollisuus. Olin samalla juuri aloittanut käsipallo HIFK:n miesten edustus joukkueen hierojana. Uusi ura oli saanut lentävän lähdön.

Ensimmäinen maajoukkue reissu oli Italiaan, samassa karsinta lohkossa oli myös Romania ja Itävalta. (Käsipallossa pelataan EM- ja MM- karsinnat kuten jalkapallossa aiemmin, 4 joukkueen lohkoissa. Kaikkia vastaan pelataan kotona ja vieraissa kerran). Myöhempinä vuosina on tullut käytyä mm Bosniassa, Georgiassa, Israelissa, Kyproksella, Luxemburgissa, Espanjassa, Unkarissa ja kaukaisimmat harjoitus vastustajat ovat olleet Japani ja Chile. Käynnissä olevissa karsinnoissa on isoimpana haasteena hallitseva maailmanmestari ja olympia voittaja Tanska. Kiitollisena muistelen näitä vuosia ja reissuja ja erityis- kiitokset Börje Lostedtille joka äärettömällä kokemuksella ja ammattitaidolla on kehittänyt myös minua näinä vuosina.


Venja

2019

"Päätös lähteä Espanjaan urheiluhierojakouluun ei tullut omalle kohdalleni suunnittelun ja harkinnan tuloksena, vaan nopeasti ja sattumien kautta. Aluksi melko jännittävältä tuntunut idea päätyi yhdeksi 24-vuotiaan elämäni parhaista kokemuksista.

Alkuhaastattelussa oli toki juteltu tulevista opinnoista, mutta varsinkin aluksi tiedon määrä ja opittavien asioiden lajuus yllätti. Koulun edetessä ja omien kokemusten ja tietojen karttuessa koin saavani opetuksesta todella vakaan pohjan harjoittaa hierojan ammattia ja ymmärtää asioita pintaa syvemmältä. Samalla tiedonjano kasvoi, ja melko pian hoksasin, että olen tosiaan taitanut löytää oman alani jolla haluan työskennellä ja kehittyä.

Jos luokallemme pitäisi antaa arvosana, olisi se täysi kymppi. Suuresta ikäjakaumasta ja todella erilaisista lähtökohdistamme huolimatta, tai ehkä juuri niiden takia, oli luokkahenkemme vertaansa vailla. Kannustavassa, innokkaassa ja hauskassa ilmapiirissä opiskelu oli ensimmäistä kertaa elämässä joka päivä kivaa. Myös koulun ulkopuolella luokkalaiset olivat arvokas tukiverkko kaukana Suomi-kavereista ja perheestä.

Kari on opettajana alansa rautainen ammattilainen, jonka tiedot ja taidot ulottuvat pitkälle koulun oppimäärän ulkopuolelle. Karin opetuksesta huokuu intohimo alaan, ja hänen asenteensa työhön on loistava ja saa muutkin innostumaan. Kysymyksiin saa aina vastauksen, ja mielenkiintoisen keskustelun syttyessä ei kellonviisareita tuijotella. Yhden opettajan koulussa on Kari todellakin mies paikallaan!

Elämä Fuengirolassa on pehmeä lasku ulkomaille vaikka ennen ei olisi paljoa matkustellutkaan tai kielitaito rajoittuisi vaikka pelkkään suomeen. Koulupäivien ulkopuolelle jää runsaasti vapaa-aikaa, ja Suuresta suomiyhteisöstä löytää varmasti kaltaisiaan kavereita. Halutessaan Fuengirolassa voi tuntea olevansa kuin pienessä Suomessa auringon alla. Toki myös paljon muuta Fuengirolasta ja sen lähistöltä löytyy. Omista ajanviettovalinnoista riippuen myös espanjan kieli ehtii mukavasti tarttua, jos hakeutuu paikallisten seuraan, ja omalla kohdallani vastaanotto oli varsin lämmin ja ystävällinen.

Suosittelen äärimmäisen lämpimästi jokaiselle seikkailunhaluiselle, elämässä suuntaa etsivälle, alanvaihtajalle, kaamosvihaajalle ja kaikille asiaa harkitseville tätä koulukokemusta, josta aivan varmasti jää paljon käteen! ☀"